"Vanhasta uudeksi" - Pihakirppis -tapahtuma
Peräpohjolan Opistolla
Peräpohjolan Opistolla järjestettiin Pihakirppis – tapahtuma torstaina 12.5. Tapahtuma on järjestetty kerran aikaisemminkin, edellisvuonna samoihin aikoihin. Idea ulkoilmakirpputorista sai alkunsa Peräpohjolan Opiston kestävän kehityksen työryhmän mietinnän tuloksena. Tänä vuonna tapahtuman järjestivät toisen vuoden nuoriso - ja vapaa-ajan ohjaaja opiskelijat yhdessä Kasvatus- ja ohjausalan linjan opiskelijoiden kanssa. Tapahtuman tarkoituksena oli koota yhteen kaikenikäisiä kansalaisia, ja sitä kautta saada vanhoille, kaappeihin kerääntyneille tavaroille uusi mahdollisuus, uudessa kodissa. Toisen romu voi olla toisen aarre.
Kun unihiekat olivat aamutuimaan jättäneet kotimantereensa, alkoi opiston pihapiirissä vilinä. Kirppiksen valmistelu aloitettiin jo aikaisin aamulla, jatkaen siitä, mihin edellispäivänä oli päästy. Kokopäivän pannu kävi kuumana keittäen Reilun kaupan kahvia ja teetä. Tarjolla oli myös uunituoretta kotitekoista pullaa sekä aitoa markkinahenkeä luovaa grillimakkaraa. Myös ilma oli suotuisa; lämmin ja kirkas. Pieni tuulenvire ei menoa hidastanut. Oli ihanaa nähdä kuinka auringon noustessa täysiin mittoihinsa, piha täyttyi iloisista, uteliaista ja nauravaisista kasvoista. Vaatteet, vaelluskamppeet sekä kauniit, vanhat korut vaihtoivat omistajaa tuntien kuluessa.
Ihmiset tulivat sekä ihastelemaan kaunista päivää, kuin myös katselemaan, josko löytyisi jotain uutta. Pensaiden alut ja perennat vaihtoivat omistajaa tiuhaan tahtiin, tuomalla oman sai vaihdossa toisen. Myös kukkaronnyörejä löysäämällä sai itselleen uuden tulokkaan kasvimaalleen. Perennanvaihtopisteen tuotto menee Peräpohjolan Opiston Plan - kummilapselle. Kesäluettavaa sai samalla tavalla mukaansa, tuomalla omansa sai vaihtaa uutta luettavaa tilalle.
Päivän aikana oli mahdollisuus tutustua kestävän kehityksen saloihin kirpputorin yhteydessä. Opiskelijat olivat tehneet tietopaketin siitä, mitä kestävä kehitys on ja miten sitä toteutetaan täällä meillä, opiskelijoiden keskuudessa. Pisteellä pääsi myös testaamaan omia taitojaan jätteenlajittelu - muistipelin muodossa.
Aika kului rattoisasti. Illalla touhukkaan päivän jälkeen pihapiiriin jäi vielä kaikumaan totuttuun tapaan kitaran sointi, sekä laulu, joka varmasti lämmitti monen ihmisen sydäntä, allekirjoittaneen ainakin.
Sonja Leppänen
Nuva 9 / nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen opiskelija
*****************************************************************************************************************************************************************
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon oppisopimus-koulutuksena suorittanut Mia Ranta valittiin vuoden 2010 merilappilaiseksi aikuisopiskelijaksi. Linkki Radio Perämeren sivuille.
*****************************************************************************************************************************************************************
Meillä kaikilla oli niin mukavaa - Perhepäivähoitolasten lastentapahtuma 4.3.2011
Perjantaina 4.3.2011 järjestettiin Peräpohjolan Opistolla talvinen lastentapahtuma, joka oli suunnattu 1-5- vuotiaille perhepäivähoidon lapsille. Tapahtumaan osallistui 26 torniolaista perhepäivähoitajaa ja noin 100 lasta. Tapahtuman järjestäjinä toimivat opiston kansanopistolinjojen: kasvatus- ja ohjausalan sekä yliopistoarvosanalinjan 16-25- vuotiaat opiskelijat. Mukana olivat myös opettaja Jaana Ristioja ja opettajan pedagogisten opintojen syventävää harjoittelua suorittanut Päivi Kontiokoski.
Opiskelijat olivat suunnitelleet lapsille kuluneen viikon aikana monenlaisia leikkejä, rakentaneet lumesta liukumäkiä ja kaivaneet kaksi lumista labyrinttia. Tapahtumapäivänä opiskelijat olivat myös pukeutuneet erilaisiksi lapsille tutuiksi hahmoiksi. Lapsia olikin ohjaamassa ja leikittämässä muun muassa Nasu, Tiikeri, Nalle-Puh, kaksi kania, Ihaa, Kengu ja useampi Rölli. Roolihahmot herättivät lapsissa suurta ihastusta ja riemua. Tapahtuma alkoi yhteisellä laulujumpalla, jonka jälkeen lapset lähtivät perhepäivähoitajiensa mukana kiertelemään leikkipisteillä. Pisteillä oli pulkkaviestiä, käärmeleikkiä, seikkailurataa, pingviinileikkiä ja monenlaista muuta kivaa. Osa lapsista kertoi nähneensä jopa peikon labyrintissa. Tarjolla oli myös mehua ja keksiä. Leikkiä kesti puoleen yhteentoista asti, jonka jälkeen lapset palasivat takaisin perhepäiväkoteihinsa ja opiskelijat pääsivät siivoamaan ja purkamaan viikon kestänyttä aherrustaan.
Tapahtuma onnistui loistavasti. Sää oli aurinkoinen ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Opiskelijat itse arvioivat onnistuneensa myös hyvin, ja jokaiselle jäi hyvä mieli tapahtuman järjestämisestä. Perhepäivähoitajat olivat hyvillään, että heillekin järjestettiin toimintaa, ja pyysivät saada kokea tempauksen vielä joskus uudelleenkin. Lapset saivat mehupisteellä kuvallisesti arvioida lakanalle omaa mieltään ja tuntemuksiaan tapahtumasta. Lakanalle olikin ilmestynyt tapahtuman aikana monen monta hymynaamaa ja sydäntä, mikä lämmitti järjestäjien mieltä.
Erilainen tapa opiskella tekee opiskelusta mielenkiintoista
Kasvatus- ja ohjausalan linja kestää vuoden, jonka aikana opiskelijoilla on mahdollisuus pohtia ohjaajuuttaan ja tulevaisuuttaan kaikessa rauhassa. Opintoihin kuuluu muun muussa lasten ja nuorten ohjauksen opintoja ja työssäoppimista. Yliopistoarvosanalinja kestää myös vuoden, jonka aikana suoritetaan kasvatustieteen ja erityispedagogiikan perusopinnot sekä työssäoppimista. Opinnot tukevat ja antavat valmiuksia jatko-opintoihin.
Peräpohjolan Opiston opiskelijat ja opettajat tahtovat kiittää jokaista hyvin onnistuneesta tapahtumasta ja runsaasta osallistumisesta.
Jutun kirjoittaja linjan opiskelija Kanerva Hokkanen