Peräpohjolan Opiston nuorisotyön koulutus täytti viime vuoden lopulla 50 vuotta. Puoli vuosisataa on pitkä aika, jonka aikana sekä nuorisotyö että sen koulutus ovat muuttuneet merkittävästi.

Kehittäjäopettaja Ari Muotka on ollut mukana nuorisotyön parissa eri rooleissa vuosikymmenten ajan – ensin opiskelijana 1980-luvun lopulla, myöhemmin nuorisohjaajana Tornion kaupungilla ja lopulta opettajana Peräpohjolan Opistolla.

Millaista opiskelu oli koulutuksen alkuvuosina? Muotka sekä ensimmäisellä nuorisosihteerin vuosikurssilla opiskelleet Anitta Ojanperä ja Inkeri Mämmi muistelevat kokemuksiaan.

Luovuuden täyttämät päivät aamusta iltaan

Peräpohjolan Opisto oli pitkään, aina 2000-luvulle asti, nuorisotyön koulutuksen valtakunnallinen kärkipaikka. Opiskelijoita tuli Tornioon ympäri Suomen, ja opiston vahvuuksia olivat pohjoinen sijainti, seikkailukasvatus ja vahva yhteisöllinen ote.

Kulttuuri, musiikki, draama ja taide olivat nuorisotyön koulutuksen alkuaikoina vahvasti läsnä opiston arjessa. Yhteisöllisyydestä muodostui olennainen osa oppimista ja kasvua.

”Kansanopistona asuntolatoiminta oli meillä tosi vahvassa roolissa, ja se synnytti tänne tiiviin ja lämpimän yhteisöllisyyden. Toisten kanssa asuntolassa asuessa tehtiin paljon yhdessä juttuja myös iltaisin, vaikkei opettaja käskenytkään. Muun muassa teatteriproduktioita ja kaikkea muuta luovaa”, Muotka muistelee omia opiskeluaikojaan.

Täysin samanlaiset muistikuvat on nuorisosihteerin koulutuksen ensimmäisen vuosikurssin 1970-luvulla käyneellä Anitta Ojanperällä.

”Päivät olivat pitkiä ja täynnä tekemistä. Aamusta iltaan opiskelimme ja harjoittelimme yhdessä, ja illat vietimme vapaaehtoisissa ryhmissä esimerkiksi teatterin, tanssien sekä muun luovan ilmaisun parissa. Muistan, kuinka ensimmäinen kerta lavalla – pelkkä itsensä esittely – tuntui aivan kauhealta. Mutta juuri siitä sai tulevaisuuden kannalta elintärkeää käytännön kokemusta”, Ojanperä kertoo.

Yhteisöllisyys läsnä alkuvuosilta tähän päivään

Kansanopiston henkeä vaalitaan Peräpohjolan Opistolla tietoisesti. Se on osa koulutuksen ydintä ja jotakin, mitä opetushallituskin on alkanut arvostaa yhä enemmän. Yhteisöllisyys oli myös 70-luvulla Inkeri Mämmin mukaan ehdottomasti kantava voima.

”Asuimme lähes kaikki opistolla, ja suunnittelimme ja toteutimme yhdessä lähes kellon ympäri – aina varojen hankkimisesta kansainvälisiin matkoihin Tallinnaan ja Unkariin.”

Nuorisosihteeriopiskelijoiden opintoja värittivät myös aktiivinen nuorisojärjestötoiminta ja poliittiset keskustelut.

”Kävimme kovia poliittisia ja yhteiskunnallisia keskusteluja omissa vaalipaneeleissamme, olihan 70-luku. Vanhoilla kansanopiston opettajilla oli varmasti sopeutumista, kun taloon muutti yhtäkkiä joukko ’aikuisia’ ihmisiä”, Mämmi ja Ojanperä muistelevat.

Opiston arvot, yhteisöllisyys, avoimuus ja luovuus, näkyvät käytännössä päivittäin myös nykyisin. Henki tarttuu ohjaajaopiskelijoiden ohella siis myös esimerkiksi maahanmuuttajakoulutuksen ja aikuisten perusopetuksen opiskelijoihin. Myös opettajia ja henkilökuntaa on helppo lähestyä, eikä kenenkään tarvitse pelätä kysyä tai kertoa asioista.

Ammattitaitovaatimukset ovat laajentuneet

Nykyinen nuoriso- ja yhteisöohjaajan koulutus on kolmevuotinen perustutkinto, ja ammattitaitovaatimukset ovat muuttuneet merkittävästi 50 vuoden aikana.

”Mikä on mahtavaa, niin tuo opistoelämää rikastuttanut yhteisöllisyys on konkretisoitunut myös nuorisotyön koulutuksen tavoitteisiin eli ihan ammattitaitovaatimuksiin saakka. Meillä pyörää ei tarvinnut alkaa keksimään uudestaan, vaan täällä olemme pystyneet jatkamaan ihan samalla mallilla”, Muotka toteaa.

Nykyisin työkentässä on mukana lasten, nuorten, aikuisten ja ikääntyvien parissa tehtävää työtä. Nuoriso- ja yhteisöohjaajat eivät ole hoitajia vaan vuorovaikutuksen, keskustelun, kuuntelemisen ja toiminnallisen ohjaamisen ammattilaisia.

”Se ’yhteisö’ tarkoittaa koulutuksen nimessä kaikkea muuta kuin nuoriso – ihan ikääntyvien parissa tehtävää työtä myös. Meillä Peräpohjolan Opistolla painotusta lisätään tulevina vuosina ikääntyvien virikeohjaamispuolelle.”

Mitä eväitä Peräpohjolan Opiston nuorisotyön koulutuksesta sitten saa mukaan elämään?

Ensimmäisen nuorisosihteerikurssin alumneille opinnot tarjosivat koko elämän kantavia oppeja ja johtivat vuosikymmenten työuriin.

”Valmistuin toukokuussa, ja olin jo helmikuussa virassa. Työskentelin nuorisotyössä Pellossa 25 vuotta ja sen jälkeen Pudasjärvellä 13 vuotta. Aika Peräpohjolan Opistolla antoi minulle ennen kaikkea ajatuksen siitä, että mikään ei ole mahdotonta, kun vain niin päättää. Nuorisotyön monien menetelmien opetus jäi todella takaraivoon ja valoi uskoa omiin kykyihini”, Ojanperä summaa.

Myös Mämmi kertoo opintojen antaneen hyvät eväät työelämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

”Tein nuoriso- ja kulttuurisihteeritöitä kymmenen vuotta, minkä jälkeen jatkoin vielä yliopistoon ja suoritin kaksi tutkintoa. Matkan varrelta kertyi elinikäisiä ystäviä ja arvokasta suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä kohtaan.”

Muotkan mukaan myös nykypäivän valmistuneilta saadun palautteen mukaan opisto antaa jotakin erityistä, johon muut oppilaitokset eivät yllä.

”Tässä ruljanssissa harjoitellaan sitä heittäytymistä, esiintymistä ja jännittämisen hallitsemista. Opinnoissa painottuvat rohkeus elämään ja ihmisen kohtaamiseen – se on tärkeä ominaisuus, joka täältä saadaan mukaan. Eräs valmistunut kertoi menneensä töihin kaupan kassalle, ja muut ihmettelivät, miten hän jaksoi jutella asiakkaiden kanssa hermostumatta. Vastauksena hän sanoi, että se johtuu ehkä siitä, että sai harjoitusta siihen Peräpohjolan Opiston ohjaajakoulutuksessa.”

50 vuoden jälkeen Peräpohjolan Opiston nuorisotyön koulutus jatkaa samalla linjalla: yhteisöllisyys kantavana voimana, avoimuus ja luovuus arvoina, ja aina valmiina antamaan opiskelijoille rohkeutta kohdata elämää ja ihmisiä.