Peräpohjolan Opisto lähtee kouluttamaan Tormets Oy:n intialaisille hitsaajille suomen kieltä.
Osaavan työvoiman saaminen ei ole enää itsestäänselvyys, koska suomaisista työntekijöistä ei enää löydy riittävästi ammattitaitoista väkeä. Torniolainen Tormets Oy on ratkonut haastetta palkkaamalla yhdeksän hitsausalan ammattilaista Intiasta.
Intialaisilla työntekijöillä on hyvä työmoraali, ja he arvostavat työtään. Työyhteisö on rikastunut uusista työntekijöistä ja suomalaiset ovat oppineet intialaisilta muun muassa uudenlaista asennetta elämään, kertoo Tormets Oy:n toimitusjohtaja Kari Rantamaa.
Koulutuksen tavoitteena on opettaa intialaisille työntekijöille suomen kieltä, jotta he voivat kommunikoida paremmin niin työpaikalla kuin myös arjessa. Koulutus on räätälöity yrityksen tarpeisiin, ja se sisältää ns. kahvipöytäsuomea kuin myös työntekoon, työtehtäviin ja ammattialaan liittyvää sanastoa. Lisäksi osana koulutusta toteutetaan yrityskohtaisia sisältöjä, jotka liittyvät mm. turvallisuuteen, kertoo Peräpohjolan Opiston kehittämisjohtaja Riikka Fisk.
Sekä intialaisten työntekijöiden että Tormets Oy:n tavoitteena on saada työntekijöiden perheetkin Suomeen ja kotoutua. Suomen kieli on Suomessa ensisijaisen tärkeää, jotta kotoutuminen olisi onnistunutta. Olemme erittäin iloisia siitä, että Tormets Oy halusi tehdä suomen kielen kouluttamisessa yhteistyötä juuri meidän kanssamme, toteaa Riikka Fisk.