Nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyden haasteet ovat jatkuvasti kasvava ilmiö. THL:n mukaan mm. toisen asteen opiskelijoiden masennus- ja ahdistusoireilu on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti.
Lisäksi eri tutkimukset osoittavat, että 20–25 prosenttia 12–22 vuotiaista nuorista kärsii mielenterveyden häiriöistä. Eläketurvakeskuksen mukaan mielenterveyssyistä eläkkeelle jäädään keskimäärin yhä nuorempana ja paluu työelämään on muihin sairausryhmiin verrattuna harvinaisempaa. Oireilun taustalla on paljon erilaisia syitä, korona yhtenä niistä.
Onkin erityisen tärkeää, että nuorten kanssa työskentelevillä on tarvittava osaaminen sekä keinot puuttua nuoren ongelmiin ja haasteisiin ennen kuin ne rajoittavat nuoren elämää ja pääsevät vaikuttamaan pitkälle tulevaisuuteen.
Peräpohjolan Opisto käynnistää toukokuussa Ratkaisukeskeinen nuorisoterapeutti -koulutuksen, jossa osallistuja saa ajankohtaista tietoa nuorten pahoinvoinnista, keskeisimmistä mielenterveyden ongelmista sekä oppii samalla ratkaisukeskeisiä terapeuttisia menetelmiä, joiden avulla voi lisätä omia taitoja työskennellä nuorten kanssa. Lisäksi vahvistetaan osaamista tehdä yhteistyötä perheiden ja eri verkostojen kanssa.
Koulutus on tarkoitettu nuorten kanssa työskenteleville eri alojen ammattilaisille: sosiaali- ja terveys sekä kasvatus- ja opetusala. Koulutuksen laajuus on 20 opintopistettä.
Koulutuksen sisällön tuottaa ja opetuksesta vastaavat psykoterapeutti ja työnohjaaja Sarianna Virpikari ja psykoterapeutti, työnohjaaja Pasi Malinen.
Koulutuksen opetuspäiviin voi osallistua paikan päällä Peräpohjolan Opistolla Torniossa tai kokonaan etänä Teams-yhteydellä.
Koulutuksen lisätiedot ja ilmoittautuminen
koulutus@ppopisto.fi, p. 0400 363 799.