You are currently viewing Yhdenvertaiset koulutuspolut Lapin alueella (ESR+) – vahvistaa lappilaisten yritysten moninaisuus osaamista
Hankkeessa on kevään 2024 aikana tuotettu materiaalia työpaikkaohjaajille erilaisten oppijoiden työpaikkaohjauksen tukemiseen. Materiaalin jalkauttaminen työpaikoille tapahtuu painetun muistivihkon avulla.

Yhdenvertaiset koulutuspolut Lapin alueella (ESR+) – vahvistaa lappilaisten yritysten moninaisuus osaamista

  • Artikkeli julkaistu:17 syyskuun, 2024

Elämme ajassa, jossa Suomen työttömyys aste on Euroopaan korkeimpia. Vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljännestilaston mukaan Euroopassa yli 10 prosentin työttömyysaste oli Espanjassa, 11,5 %. Kakkosena oli Kreikka, ja sen jälkeen tilastossa komeili Suomi kolmanneksi korkeimmalla työttömyysasteella 8,3 % Suomessa myös työttömyysasteen nousu vuoden sisällä on ollut EU:n toiseksi suurinta Liettuan jälkeen. (Tilastokeskus 2024)

Lisäksi työvoiman kohtaantohaasteet ovat lisääntyneet Lapissa. Vaikka alue houkuttelee vieraskielisiä työntekijöitä, heidän pysyvyytensä on heikkoa. Kohtaantohaasteet ja työllisyyskysymykset edellyttävät toimenpiteitä yhteiskunnan kaikilta osa-alueilta. Erityisen tärkeää on vahvistaa yritysten ja työyhteisöjen moninaisuusosaamista, jotta ne pystyvät tunnistamaan erilaisia osaajia ja tarjoamaan työmahdollisuuksia laajemmin eri taustoista tuleville ihmisille. Tämä koskee myös osatyökykyisiä, joilla on työelämässä tarvittavaa osaamista ja vahvuuksia.

Osatyökykyisyydestä onkin viime vuosina ryhdytty käyttämään osaamiseen liittyvää sanamuotoa, täsmätyökykyisyys. Täsmätyökyky ja täsmätyöt perustuvat positiiviseen ihmiskäsitykseen, jossa nähdään, että meissä kaikissa on vahvuuksia. Täsmätyökykyisellä on toisin sanoen merkittävästi työkykyä jäljellä, mikä mahdollistaa hänelle räätälöidyn työtehtävän hoitamisen. Tämä edellyttää kuitenkin työnantajilta osaamista täsmätyökykyisten rekrytoinnissa, jossa työnantaja ja työntekijä yhdessä räätälöivät työn vaatimukset vastaamaan työntekijän työ- ja toimintakykyä.

Näiden voimavarojen ja osaamisen käyttöön saamista Yhdenvertaiset koulutuspolut Lapin alueella (ESR+) hankkeessa pyritään osaltaan edistämään. Hankeen pitkänaikavälin tavoitteena onkin, että erityisestä ohjauksesta hyötyvät opiskelijat kiinnittyvät paremmin lappilaisiin yrityksiin. Työvoimapotentiaali saadaan paremmin käyttöön, kun yrityksillä ja työnantajilla on hyvä ymmärrys ja työkaluja opiskelijoiden työelämässäoppimisen ohjaamiseen. Tällöin myös opiskelija saa myönteisen työelämäoppimiskokemuksen ja heidän minäpystyvyys, osallisuus sekä sitoutuminen lappilaiseen työelämään vahvistuu.

Hankkeessa on kevään 2024 aikana tuotettu materiaalia työpaikkaohjaajille erilaisten oppijoiden työpaikkaohjauksen tukemiseen. Materiaalin jalkauttaminen työpaikoille tapahtuu painetun muistivihkon avulla, jonka sivuille on koottu erilaisia vinkkilistoja moninaisille oppijoille. Hankkeessa Peräpohjolan Opiston opistokoutsi tukee opiskelijoiden työelämäjaksoja auttamalla työnantajaa ja opiskelijaa käymään avointa vuoropuhelua sekä tunnistamaan ohjauksen tarpeita.

Syksyn 2024 aikana hankkeessa tavataan yrityksiä ja työpaikkaohjaajia sekä yhteistyökumppaneita työllisyysmessuilla ja työpaikoilla. Pohjolan yhteiset voimat – työllisyyspäivillä Kemissä 30-31.10 sekä Osaamismarkkinoilla 2.10 KemiAreenalla. Pohjolan yhteiset voimat työllisyyspäivillä hanke on mukana järjestämässä paneelikeskustelua aiheena “Kaikki kyvyt käyttöön-polkuja työelämään”. Paneelissa monialainen panelistiryhmä, pohtii muun muassa täsmätyökykyisen opiskelijan joustavia polkuja kohti ammattia sekä työllistymistä. Miten tuettu opiskelu muuttuu täsmätyöpaikaksi? Miten räätälöidä työtä? Millaisia asioita työpaikalla on hyvä huomioida? Millaista on hyvä työpaikkaohjaus? Millaista apua ja tukea yrityksillä on saatavilla täsmätyökykyisen työllistämiseen?

Tärkeää on jatkaa yhteistä pohditaan siitä, kuinka työelämässä tullaan vastaan kielivaatimuksissa sekä miten tuetaan työntekijän työelämään kiinnittymistä eri tilanteissa niin työnantajan kuin yhteiskunnan puolelta. Useimmiten riittää pienet räätälöinnit, mutta suurin muutos tulee tapahtua asenteissa, joka vaatii meiltä jokaiselta uudenlaista näkemystä moninaisuuden hyödyistä työelämässä.

Anna Manninen
projektisuunnittelija
Peräpohjolan Opisto

#yhdenvertaiset #jokaisenkoulutus #koulutustalapissa #edupaths #sosiaalinenkädenjälki

>>Lataa pdf-tiedosto tästä Työpaikkaohjaajan muistikirja YHKO

Euroopan unionin osarahoittama